Olimme kollegani kanssa opettamassa Turun yliopiston media- ja sukupuolentutkimuksen oppiaineiden Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa -projektiopinnoissa seksuaalisuudesta ja seksistä digitaalisissa ympäristöissä. Luentomme tarkoituksena oli vahvistaa osallistujien valmiuksia havainnoida dataistuvan nykykulttuurin konteksteja, erityispiirteitä ja toimintamekanismeja seksuaalisuuteen liittyvien oikeudellisten, alustataloudellisten ja kulttuuristen reunaehtojen kannalta. Tiedämme tutkimuksista, että yhä useampi luo ja pitää yllä seksuaalisia ja eroottisia kohtaamisia myös mediavälitteisesti (1, 2). Näin ollen halusimme kutsua opiskelijoita pohtimaan kanssamme, miksi on haasteellista, että niin kutsutut globaalit datajätit, kuten yhdysvaltalais- ja kiinalaisomistuksessa olevat verkkopalveluyritykset, määrittelevät tavat millainen seksuaalisuus saa näkyä ja kuulua kyseisten yritysten hallinnoimilla alustoilla.
Kuvahaun tulokset yllättävät: personoidut sisältökuplat eivät toteudu
Teetimme luennolla osallistumista tukevan yksinkertaisen harjoituksen, jolla halusimme havainnollistaa, miten datajättien hakukonepalvelut hallinnoivat ja järjestävät sopiviksi katsomiansa seksuaalisuuden ja seksin representaatioita. Pyysimme auditorioon kokoontunutta monikymmenpäistä, intersektionaalisilla eroilla varustettua joukkoa käyttämään digitaalisen laitteensa hakukoneen kuvahakutoimintoa ja katsomaan, millaisia kuvatuloksia hakusana “seksi” heille tuottaa. Pyysimme osallistujia kirjaamaan opetustilanteessa käytössämme olleeseen reaaliaikaiseen ja interaktiiviseen Mentimeter-palveluun havaintoja kuvahakunsa tuloksista. Olimme ennen kaikkea kiinnostuneita siitä, millaiset seksin representaatiot kuvahaun tuloksissa eivät näy. Harjoituksen edetessä auditorion täytti epäuskoisten, huvittuneiden ja hämmentyneiden äänten sorina.
Yleiset hakukoneet kokoavat kaiken aikaa internetsisällöistä hakemistoja, joista joillakin tietyillä sanoilla hakemalla voi löytää etsimänsä. Google on Suomessa ylivoimaisesti suosituin Internetin hakukone. Sen suosio perustunee siihen, että Google hyödyntää käyttäjän verkkoliikennedataa ja aikaisempia hakuja tarjotakseen käyttäjän verkkohistorian perusteella personoidun, käyttäjää todennäköisimmin miellyttävän hakutuloslistauksen. Google siis muistaa käyttäjän henkilökohtaisen hakuhistorian ja tarjoilee käytössä olevan datan perusteella käyttäjän mieltymyksiä vastaavia hakutuloksia. Teknisesti ilmaisten: Käyttäjädatan lisäksi Googlen hakualgoritmi tarkastelee lukuisia tekijöitä, kuten haussa käytettyjä sanoja, indeksoitujen verkkosivustojen relevanttiutta, verkkosivustojen suosiota ja niihin muilta sivustoilta tulevia linkkejä sekä satoja muita tekijöitä, joiden perusteella määritetään, mihin kohtaan sivuston tulisi sijoittua hakukoneiden tulossivuilla.
Harjoituksemme kuitenkin todensi sen seikan, että datavetoisesti järjestyvän median kaikukammio- ja sisältökuplapuhe ei näyttäisi todentuvan seksiin liittyvien representaatioiden kuvahaun osalta (vastaavia havaintoja kuplapuheen myyttisyydestä on myös systemaattisista tutkimuksista, joissa ollaan tarkasteltu verkon käyttöä laajemmin: 1, 2, 3). Samanmielisyyteen tähtäävät suosittelualgoritmit eivät harjoituksemme perusteella ole Googlessa käytössä hakiessamme seksi-hakusanalla kuvasisältöä. Havaintomme on huomionarvoinen myös siksi, että esimerkiksi kummallakaan meistä luennoitsijoista ei ollut Googlen tarjoama SafeSearch-toiminto aktivoituna, joka päällä ollessaan filtteröi pois avoimen seksuaalista sisältöä.
Havainnollistetaanpa: Olisimme jo meidän luennoitsijoiden viimeisten viikkojen hakuhistorian perusteella voineet kuvitella, että ruuduillemme rapsahtaa moninaista ja kaikenlaista seksin representaatiota, tutkiihan meistä toinen suomalaista verkkosivustoa, jossa julkaistaan pornografiseksi luokiteltavaa seksisisältöä ja toinen taas käsittelee moninaisia seksuaalikasvatussisältöjä osana tutkimustyötään. Sen sijaan sekä meidän luennoitsijoiden että koko auditorion hakutulokset olivat äärimmäisen geneeristä kuvapankkikuvastoa, jossa valkoiset, kolmekymppiset heteroparit halivat, pusuttelevat ja heiluttelevat peittoja romanttisissa merkeissä. Näimme sanahakumme kuvatuloksissa heteroromanttista fyysistä läheisyyttä, jonka hakukone sanoittaa meille seksiksi.
Googlen kuvahaun tuloksia hakusanalla “seksi”.
Tarkastellessamme hakutulosten lähteitä tarkemmin totesimme, että useat ensimmäisistä hakutuloksista ohjaavat Sanoma Media Finlandin mediabrändien sivustoille, jotka käyttävät journalistisissa sisällöissään kuvapankkien konventionaalista ja heteronormatiivisuutta vahvistavaa materiaalia. Google siis näyttäisi listaavan hakutuloksissa ylimmäksi sellaisia sisältöjä, joita suomalaiset ylipäätään klikkailevat, eivät meidän käyttäjien mieltymysten mukaisia tuloksia. Tästä päättelemme, että harjoituksemme hakutulosten sisällöt eivät välttämättä olekaan personoituja, käyttäjän mieltymysten kuplauttamia, kuten julkisessa keskustelussa toisinaan arvellaan. Eräs opiskelijoista kiteytti havaintomme seuraavasti: “Hakutulos ei vastaa seksuaalista suuntautumistani (ei-hetero), jonka esimerkiksi TikTokin tai Instagramin algoritmit osaavat kyllä päätellä.”
Kuvapankkisisältöjen piirtämä todellisuus
Harjoituksemme havainnollisti karkealla tavalla sitä, miten journalistiset prosessit osallistuvat seksin todeksi tekemiseen digitaalisilla alustoilla. Hakutuloslistauksessa korkealle nousevat johtavien mediatalojen journalistiset sisällöt, joiden kuvasisältövalinnoissa moninaisuus on kaukana. Harjoituksessa projektiopintojen opiskeliat pohtivat, missä ovat ei-valkoiset, iäkkäät, eri tavoin vammaiset, ei-heteroseksuaaliset, parisuhteen ulkopuolella elävät, erilaisia kehon koostumuksia omaavat ja niin edelleen.
Kuvapankkisisältöjen voima mediatalojen journalistisissa prosesseissa on valtava, emmekä usein tule ajatelleeksi, kuinka paljon juuri saniteettiset kuvapankkisisällöt värittävät medioitunutta arkeamme. Jos etenkin nuoret mediaa kuluttavat sukupolvet vaativat journalistisilta medioilta entistä moninaisempaa ja inklusiivisempaa otetta yhteiskunnan ilmiöiden tarkasteluun (1, 2), nykyiset seksiä koskevat journalistiset sisällöt eivät tähän valitettavasti yllä. Jotta harjoituksella havainnollistettu hakukonetodellisuus muuttuisi, tarvitsisimme mediataloihin tietoisesti moninaisuutta vahvistavia rekrytointeja, jolloin journalistiset sisällöt kuvavalintoineen potentiaalisesti moninaistuisivat.
Seksuaalikasvatus- ja nettiturvallisuussisältöihin työssäni keskittyneenä harmittelin sitä, että esimerkiksi järjestösektorilla tuotetut seksuaalikasvatussisällöt eivät hakutuloksissa näy juuri millään tasolla. Järjestösektorilla ollaan jo harjaannuttu käyttämään moninaisuutta tukevaa kuvamateriaalia seksuaalikasvatussisällöissä (1, 2, 3). Piilaakso taitaa puhua ja päättää tässäkin. Mitä enemmän eri tahot käyttävät rahaa verkkosisältöjensä nostamiseen esimerkiksi hakutuloksissa ja sosiaalisen median näkyvyydessä, sitä varmemmin ne nousevat hakutulosten kärkeen. Meidän keississämme datatalous ohjaa sitä, millaisten toimijoiden sisällöt päätyvät hakutuloksissa kärkeen piirtäen samalla kuvaa siitä keiden välillä seksiä mahdollisesti tapahtuu, millaisissa olosuhteissa ja millaisilla tavoilla. Järjestöillä tuskin on taloudellisia resursseja kilpailla mediatalojen kanssa verkkosisältöjensä mainostamisessa. Järjestöjen haasteeseen saada näkyvyyttä globaalien datajättien hallinnoimassa alustataloudessa pitää suhtautua vakavasti, sillä moni muodostaa edelleen kuvansa erilaisista ihmisoikeuskysymyksistä journalistisen valtamedian kautta saatujen mielikuvien perusteella. Moninaiset represenaatiot ovat ihmisoikeuskysymys.
Millä keinoin moninaisuuteen?
Vaikka harjoituksemme oli kevyt ja yksinkertainen, herätti se painavaa pohdintaa globaalien datajättien vallasta, journalistisista prosesseista, Piilaakson päätäntävallasta ja seksuaalioikeuksista. Tarkoituksenamme ei ole sanoa, että käyttämällä hakusanaa seksi, kaikkien tulisi automaattisesti nähdä graafisen pornografisia kuvauksia “siitä ihtestään”. Kannatamme selaimiin asennettavien lisäosien ja hakukonetuloksia suodattavien toimintojen käyttöönottoa niille, jotka eivät halua nähdä esimerkiksi pornografisia sisältöjä ruuduiltaan. Haluamme kuitenkin nähdä seksiin liittyvissä kuvahakutuloksissa moninaisuutta esimerkiksi etnisyyksien, kehojen, iän, seksuaalisten orientaatioiden, erilaisten vammaisuuksien ja ihmissuhdemallien osalta. Tällaiset representaatiot olisivat sosiaalisesti oikeudenmukaisia, kestäviä ja yhdenvertaisuutta edistäviä.
Seksuaalikasvatussisältöjä työkseni tutkivana jäin pohtimaan, miten elimellisen tärkeää ihmisoikeustyötä tekevien järjestötahojen olisi kehitettävä toisenlaisia ulostulostrategioita saattaakseen sisältöjänsä ja materiaalejansa niiden kansalaisten hollille, jotka eivät välttämättä järjestöjen omissa viestintäkanavissa vieraile. Kannustankin mediabrändejä ja järjestötoimijoita aktiiviseen sisältöyhteistyöhön, jotta journalistiset seksiä koskevat sisällöt olisivat moninaisempia ja inklusiivisempia. Mietin myös Euroopan Unionin toiveita rakentaa ihmisoikeuksia suojelevaa ja Piilaaksosta strategisesti riippumatonta digitaalista Euroopaa. Onko täysin haihattelua toivoa, että eurooppalaisessa digitaalisessa tulevaisuudessa verkkopalveluita tarjoavat yritykset velvoitetaan antamaan ihmisoikeustyötä tekeville yleishyödyllisille toimijoille näkyvyyttä alustoillaan? Saavutettavuus, moninaisuus ja inklusiivisuus eivät ole keneltäkään pois. Sen sijaan yksityisten kaupallisten toimijoiden jättimäinen valta representaatiomarkkinoilla voi pahimmassa tapauksessa hidastaa ja estää ihmisoikeuksien toteutumista.
Sanna Spišák on Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa -tutkimushankkeen tutkijatohtori, joka esiteinien huoltajana iloitsee moninaisista ja inklusiivisista seksin representaatioista.
Teetimme luennolla osallistumista tukevan yksinkertaisen harjoituksen, jolla halusimme havainnollistaa, miten datajättien hakukonepalvelut hallinnoivat ja järjestävät sopiviksi katsomiansa seksuaalisuuden ja seksin representaatioita. Pyysimme auditorioon kokoontunutta monikymmenpäistä, intersektionaalisilla eroilla varustettua joukkoa käyttämään digitaalisen laitteensa hakukoneen kuvahakutoimintoa ja katsomaan, millaisia kuvatuloksia hakusana “seksi” heille tuottaa. Pyysimme osallistujia kirjaamaan opetustilanteessa käytössämme olleeseen reaaliaikaiseen ja interaktiiviseen Mentimeter-palveluun havaintoja kuvahakunsa tuloksista. Olimme ennen kaikkea kiinnostuneita siitä, millaiset seksin representaatiot kuvahaun tuloksissa eivät näy. Harjoituksen edetessä auditorion täytti epäuskoisten, huvittuneiden ja hämmentyneiden äänten sorina.