Työskentelen tutkijana intiimiyttä datavetoisessa kulttuurissa käsittelevässä hankkeessa. Hankkeen aihepiiri tuli onnettomalla tavalla mitä ajankohtaisimmaksi yksityisen Psykoterapiakeskus Vastaamon potilastietojärjestelmään kohdistuneen tietomurron myötä.
Jo aiemmin kuluvan vuoden aikana aloin pohtia terapiapalvelujen ja digitalisaation yhteyksiä. Terapiapalveluissa otettiin suuri digiloikka viimeistään koronapandemian rajoittaessa kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia. Etävastaanotoista tuli arkea, ja monet ammattilaiset ja asiakkaat pohtivat tietoturvaan liittyviä kysymyksiä uudesta näkökulmasta.
Tutkimukseen haastattelemani terapia- ja neuvontatyöntekijät suhtautuivat vakavasti siihen, että tietoturva-asioissa pitää olla huolellinen. Etävastaanottoihin siirtyessä onnekkaita olivat he, joilla oli jo valmiiksi käytössä esimerkiksi kodin yhteyteen rakennettu työtila. Muut palelivat kylmissä ulkovarastoissa etävastaanottoa pitäen, ajoivat puolisonsa asiakastapaamisten ajaksi kotoa tai tekivät erilaisia kuuluvuuskokeita naapureiden varalta. Yhtä kaikki he pyrkivät kaikin keinoin varmistamaan sen, ettei kukaan ulkopuolinen kuule luottamuksellisia keskusteluja.
Myös asiakkaat turvautuivat luoviin ratkaisuihin. Monet vetäytyivät saunaan tai leikkimökkiin, lähtivät lenkille tai avasivat videoyhteyden parkkipaikalta autostaan. Varsinaisiin tietovuotoihin liittyvät kysymykset vaikuttivat askarruttavan ennen kaikkea niitä, jotka olivat hakeutuneet terapeuttisen avun pariin keskustellakseen jostakin hyvin arkaluontoisesta tai mahdollisesti rikoslainsäädännön piiriin kuuluvasta asiasta. Siirtyminen etävastaanottoihin kun voi tarkoittaa asiakkaan kannalta esimerkiksi sitä, että pitäisi puhua omasta väkivaltaisesta käytöksestään työnantajan tietokonetta käyttäen.
Toki sekä ammattilaiset että asiakkaat miettivät myös etäyhteyksiin mahdollisesti liittyviä tietoturvakysymyksiä. Mutta nämä pohdinnat kohdistuivat lähinnä erilaisten sovellusten tietoturvallisuuteen. Yksittäisellä työntekijällä, asiakkaista puhumattakaan, ei välttämättä ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä sovellusta yhteydenpitoon käytetään tai minkälainen potilasrekisteri työpaikalla on. Työnantajat ja esimerkiksi Kela tekevät suuret linjaukset. Ei myöskään voida olettaa, että jokaisella meistä olisi asiantuntemusta arvioida erilaisten sovellusten ja järjestelmien turvallisuutta. Ja tässä juuri yksi ongelma piileekin.
Digitaalisesta ympäristöstä on tullut yksi arkeamme kannatteleva rakenne siinä missä vaikkapa viemäriverkostosta tai joukkoliikenteestä. Samalla siitä on tullut olemassaolomme huomaamatonta seinätapettia. On helpompi pohtia näkyviä häiriötekijöitä, kuten huoneeseen kesken luottamuksellisen keskustelun käveleviä perheenjäseniä, kuin tietoturvavuodon mahdollisuutta. Haastatteluja tehdessäni myöskään itselleni ei tullut mieleenkään kysellä erikseen potilastietojärjestelmistä. Nyt kasvoton uhka on kuitenkin konkretisoitunut muistuttaen meitä siitä, että sinisilmäisyyteen ei ole varaa.
On kuitenkin kestämätön ajatus, että avun tai tuen saaminen olisi kiinni siitä, että yksittäinen asiakas jaksaisi ja osaisi varmistaa käyttämiensä palveluiden turvallisuuden. Terapian on tarkoitus tarjota turvallinen tila, ja tämä vaatimus koskee myös digitaalista infrastruktuuria. Esimerkiksi psykoterapeuttien vastaanotoille on tunnetusti jonoja – puhumattakaan muista kynnyksistä, kuten maksukyvystä tai sopivasta lähetteestä – eikä voida lähteä siitä, että jo kuormittuneet tai jopa varsin huonossa kunnossa olevat asiakkaat joutuvat viimeisillä voimillaan tavaamaan tietosuojaselosteita tai tenttaamaan terapeutteja yksityisyydensuojasta ennen vastaanotolle pääsemistä.
Oma ongelmansa onkin terapiapalvelujen tila. Esimerkiksi Kela-pätevyyden omaavista terapeuteista on suuri pula. Julkisen puolen resurssipulaan vastaavat Vastaamon kaltaiset, markkinatalouden logiikan mukaan toimivat yritykset. Vastaamon tietoturvavuodon vuoksi koko alaan ja sen turvallisuuden kohdistuu nyt epäilyä, josta terapeutit ympäri maan joutuvat vastaamaan lukuisille asiakkailleen.
Tietojärjestelmien haavoittuvaisuudet lisäävät yksittäisten käyttäjien ja eri ihmisryhmien haavoittuvaisuutta. Kun kyseessä ovat psykoterapian asiakkaat, yhteisseuraukset voivat olla tuhoisat. Tapaus Vastaamo teki näkyväksi sen, että teknisten alustojen turvallisuus on ratkaisevan keskeistä niin julkisten palveluiden kuin kaiken liiketoiminnan kannaltakin. Ehkä turvallisuudesta tulee myös kilpailuvaltti? Esimerkiksi terapian kohdalla on tärkeää, että asiakas saa rauhassa olla myös potilas.
Kolumni on julkaistu Tekniikka & Talous-lehdessä.